Perjantai-iltana lähdin Pohjois-Karjalan tollereiden mukana verettämään harjoitusjälkiä Selkien metsiin. Wiccalle tehtiin n. 300 metriä pitkä jälki, johon tuli useita makauksia ja kaksi kulmaa. Jäljet saivat vanhentua kaksitoista tuntia.

Wicca oli aamulla tohkeissaan ja lähti heti seuramaan jälkeä. Makaukset se osoitti hyvin, teki jopa pienet merkkipisut makauksiin Hymy Muutaman kerran se "unohti" mitä olikaan tekemässä, ilmeisesti kuuma ilma hieman häiritsi keskittymistä. Ainakin yksi hukka tuli, kun Wicca olisi lähtenyt kulmasta menemään väärää suuntaan, kohti pientä lampea. (Olisi varmaan halunnut käydä uimassa Silmänisku).   

Mutta jäljen vaikeimman kohdan Wicca suoritti oikein mallikelpoisesti. Jälki tuli hieman liian lähelle toista jälkeä, mutta Wicca pysyi hyvin omallaan, eikä lähtenyt väärään suuntaan. Lopussa odotti komea hirvensorkka, jonka Wicca nuuhkaisi läpi, mutta muuten sorkka ei pahemmin neitiä kiinnostanut. Tämä olikin eka kerta, kun Wicca näkee hirvensorkan, mutta se ei onneksi peläänyt tai ihmetellyt sitä ollenkaan.

Jäljen jälkeen Wicca pääsi pulahtamaan lampeen uimaan. Seuraavana päivänä sillä alkoikin juoksut, joten nyt saadaan viettää kolme viikkoa taas eristyksissä harrastuksista.