Ilmat ovat olleet aivan loistavia, joten koirien kanssa on vietetty paljon aikaa ulkona. Viimeksi tänään löysin uuden metsäpolun ja lyhyen reitin järven jäälle, jossa koiria voi käydä juoksuttamassa.  

Perjantaina ajoin Outokumpuun ja aikaisin lauantaiaamulla lähdin kaverien matkaan Tuusniemen näyttelyyn. Sinne oli ilmottautunut 12 porokoiraa, joita kävin ihailemassa. Aatos-koira oli ensimmäistä kertaa mukana näyttelyissä, ja vaikka koira hieman stressasikin näyttelyhälinää, se esiintyi kauniisti ja sai ensimmäisen sertinsä ollen paras uros! Aatos valittiin myös VSP:ksi ja kaverini porokoira Taimi oli Rop! Hyvä Taimi ja Laura! Aatos ja Taimi järjestivät mukavan yllätyksen omistajilleen. :)

Wicca nautti omasta vapaapäivästään Hallan kanssa riekkumalla Outokummussa päivän vapaana ja syöden herkkuruokia. Ilmoitin Wiccan maaliskuun lopulla järjestettävään lappalaiskoirien erkkariin, vaikka tarkoitus oli alunperin jättää se välistä. Katselin hieman myös luonnetestin kalenteria, mutta niitä ei näytetä järjestettävän Joensuussa keväällä/kesällä. Pitää varmaan ajella hieman kauemmaksi sitä varten, sillä syksyksi en uskalla luonnetestiä jättää, Wiccalla pitäisi silloin olla juoksut ja se tuo omat hankaluutensa luonnetestiä ajatellen.