Kesä urahti taas hirmuista vauhtia ohi joten on aika päivitellä taas meidän kuulumisia. Wiccan ja Venkun lemmenloma ei tuottanut haluttua tulosta ja pentuja ei ole tulossa Tenkkapoohon. Meidän pentuhaaveet jäävät nyt tauolla ja talven aikana mietimme uusia kuvioita. 

Wiccan kanssa kävimme heinäkuun alussa tokokilpailussa, tuloksena oli kakkostulos alokasluokassa. Ilma oli aivan liian kuuma tokoilulle, hiekkakenttä kuumeni niin paljon, että siinä ei voinut paljain jaloin olla. Ei ihmekään, että kilpailun aikana ei paljon perusasentoja ja maahanmenoja nähty, kun koirat eivät yksinkertaisesti kyenneet makaamaan kuumalla kentällä. Wiccakin hyytyi yksilöliikkeissä ihan täysin ja maahanmeno meni nollaksi. Tämä olikin meidän viimeinen kisa alokkaassa, olemme ruvenneet treenailemaan uudella innolla avoimen luokan liikkeitä.

Elokuun alussa kävin turistina Kuopion SavoShowssa ja sieltä mukaan tarttui koirille uusi peti ja Hallalle arvoruusuke "Best In Home", mitä se todellakin on. Halla oli ylpeä uudesta BIH-tittelistään.

Kesällä tytöt pääsivät nuuskuttelemaan myös verijälkeä, tarkoituksena olisi verettää vielä ennen lumia ainakin yhdet jäljet lisää. Koirat olivat kesällä pitkiäkin aikoja hoidossa Outokummussa, kuumuutta paosa. Siellä ne uivat ja söivät hyvin, Wiccakin oli saanut pari kiloa lisää. Ilmojen viiletesssä otankin taas Canicross-vyön esille ja lähdemme karistamaan kertyneet kesäkilot lenkkipoluille.