Sunnuntaiaamuna herätessäni rupesin katsomaan Wiccaa, joka normaaliin tapaansa tuli toivottamaan hyvät huomenet sängyn viereen. Koirassa oli jotain outoa, kunnes tajusin (juuh, sunnuntaiaamut eivät yleensä ole niitä nopeimpia aamuja...), että Wicca-raukan pää oli turvonnut kaksinkertaiseksi! Se tihrusteli turvonneilla silmillään minua, ja sen kuono-osa oli turvonnut molemmilta puolilta valtavaksi.

Muuten Wicca vaikutti aivan normaalilta itseltään, se hengitti hyvin, riehui aamulenkillä hihnansa kanssa, ja ruokakin olisi maistunut, mutta en uskaltanut antaa sille mitään. Soitin varmuuden vuoksi eläinlääkärille, joka epäili ampiaisen tms. pistoa ja kehoitti antamaan yhden kyytabletin. Turvotus alkoikin pikku hiljaa laskemaan, ja jo iltaan mennessä Wicca oli normaali pienipäinen itsensä.

Hieman arvoitukseksi jäänee, että oliko kyseessä loppujen lopuksi ampiainen vai mikä, ja milloin se oli Wiccaa pistänyt. Iltapissalla Wicca tutki jotain nurmikolta, mutta ei vinkaissut tai tehnyt mitään, mistä olisin voinut päätellä, että jokin olisi purrut sitä. Yöllä Wicca oli myös ihan normaalisti, enkä sisältä löytänyt hyönteistä, joka olisi voinut pistää Wiccaa yön aikana. 

Mutta nyt ainakin tiedän, miltä näyttää, jos Wicca ottaisi muutaman Botox-ruiskeen...