Halla alkaa olla jo onneksi paremmassa kunnossa, kaksi yötä se piti meitä hereillä piippailemalla ulos puolen tunnin välein. Raukalla oli maha ihan sekaisin, lisäksi se alkoi toisena yönä oksentamaan. Eilisen se oli ihan vesipaastolla, tänään pitää kokeilla tarjota sille jo raejuustoa. Hirmuinen nälkä sillä kuitenkin on, eilen kun annoin Wiccalle iltaruuan, tuli Hallakin paikalle ja oli niin pettynyt kun ei saanutkaan ruokaa.  

Wicca on pärskinyt ja aivastellut alkuviikon, rupesin epäilemään sillä olevan nenäpunkkeja, kun se alkoi lisäksi hengittämään voimakkaasti nenän kautta sisälle (ns. reverse sneezing), ja aivastelut senkuin lisääntyivät. Soitto eläinlääkärille vahvisti epäilyni, ja tänään haen koirille lääkkeet apteekista. Nenäpunkit ovat siitä ikäviä, että koira voi kantaa niitä ilman oireita ja ne tarttuvat hyvin helposti. Nyt meiltäkin loppui hetkeksi koirakavereiden tapaaminen, pitää toivoa, että emme ole ennättäneet tartuttaa punkkeja muille koirille näyttelyssä ja koirapuistossa. :( Halla ei vielä ole oireillut, mutta sillekin pitää antaa varmuuden vuoksi lääke. Eläinlääkäri kirjoitti meille reseptin tableteille, toinen hoitokeino olisi ollut Stronghold-liuos.  

Parhaiten olen havainnut lääkkeiden annon onnistuvan tunkemalla lääkkeen syvälle koiran kurkkuun etu- ja keskisormella, ja sitten pitämään kuonoa ylhäällä ja kiinni, että koira varmasti nielaisee tabletin. Halla ja Wicca ovat ovelia pikku pirulaisia, sillä Halla varsinkin osaa etsiä tabletin ruuan seasta, jos se haistaa sen. Monta kertaa olen kiertanyt metukan siivun tabletin ympärille, mutta Halla osaa etuhampailla nipsuttaa metukan siististi läpi, että tabletti löytyy. Sitten se pulauttaa tabletin ulos ja syö metukan tyytyväisenä... Wiccakin vaistoaa yleensä lääkkeen, mutta usein tutkailtuaan tablettia hetkisen, se syö sen ilman lisukkeita. Ruoka se on kai tuokin, tuumailee ruualle perso Wicca.